041 317 1341

VARAUSEHDOT

Ennen hoitoon saapumista:
Kuvakaappaus tai kuva rokotustodistuksesta. Rokotustodistuksen tulee olla voimassa ennen hoitoon saapumista ja sen voi lähettää yhteydenottolomakkeen kautta, s- postiin tai siitä voi ottaa kuvan ja lähettää se viestillä tai what's upilla hoitolan numeroon. Tuonti- ja noutoajat on vahvistettava etukäteen ja niitä on noudatettava. Asiakas ilmoittaa hoitolalle viivästymisestä. Pääsääntöisesti haku - ja noutoajat ovat klo 10-12 ja klo 17-19 välillä, mutta ne ovat myös tarpeen niin vaatiessa sovittavissa. Päivähoito asiakas voi saapua hoitolaan klo 8:00, hoitolan aukioloaikojen puitteissa. 

Mukaan hoitolaan kissa ja / tai koira tarvitsee
• Valjaat( turvallisuussyistä) ja hihna koirille
• Oma ruoka ( tarvittaessa ruoan saa hoitolasta)

Mukaan voi ottaa myös omia leluja ja puruluuta tai herkkuja!

Halutessasi mukaan voi ottaa: 
- Oman pedin ( hoitolassa on sängyt ja pedit) 
- Kissanhiekkaa ( hoitolan hintaan kuuluu kissojen wc:t ja pelletti )
- Omistajan käytetty vaatekappale, tyynyliina tms. jotta tuttu tuoksu on mukana hoitopaikassa.
- Harjan
- Omat ruokakupit, mutta tällöin omistajan tulee huolehtia että ne tulee mukaan haettaessa lemmikki. Hoitopaikassa on ruoka- ja vesikupit.

Lemmikkihotellin palveluun kuuluu: 
Kodikas ja siisti oma huone tai perhehuone saman perheen lemmikeille, tämä huone sijaitsee erillisellä sisäänkäynnillä Murrilan yhteydessä. Koirien huoneissa on omat pihat. 

Koirien huoneissa on tallentava videovalvonta. Mirrilässä ei ole videovalvontaa. Yleisissä tiloissa on tallenne. 

Teemme koirien kanssa n. 15-20 min pituisia lenkkejä koirien kanssa päivittäin ja sen lisäksi koirat ulkoilevat myös juoksutarhassa, jollei toisin sovita. Pienet koirat ulkoilevat keskenään ja suuret koirat keskenään. Omistajan pyynnöstä koira voidaan ulkoiluttaa myös yksin. Ulkoiluttaminen tapahtuu aamulla, päivällä ja illalla säännöllisin kellonajoin. Poikkeustapauksista voidaan neuvotella. Juoksutarhassa on mukana Lomafarmin henkilökunta. Lisämaksua vastaan koirat pääsevät hihnalenkille ( 30-60 min. kerta). Isot koirat viemme lenkille yksin, pienet koirat / saman perheen koirat voimme viedä lenkille yhdessä. Ennen ulkoiluttamista hihnojen, sekä pantojen kunto tarkistetaan ja pantaan asennetaan GPS paikannin. Jos lenkillä on useampi koira, GPS paikannin laitetaan kiinni yhteiseen hihnaan. Kissan ulkoilutus ei sisälly hoitoon, ulkoilutamme kissat erillistä maksua vastaan valjaissa 10€ krt.

Koirien omissa pihoissa on aitaukset. Henkilökunta ei ole paikalla jatkuvasti koiran ollessa omalla pihallaan. Koirien pääsy ulos estetään yö ajaksi, sekä kovilla pakkasilla / sateella tai omistajan pyynnöstä. 

Ravinnon saanti tapahtuu joko 2 tai 3 kertaa päivässä ja / tai omistajan toiveen mukaan. Vesi vaihdetaan päivittäin tai omistajan toiveesta useammin. 

Lemmikin perussiisteydestä huolehtiminen. Lisämaksua vastaan lemmikille voidaan suorittaa peruspesu föönaus ja kynsienleikkaus. 

Lemmikin harjaaminen. 

Lemmikin lääkityksestä huolehtiminen. 

Lemmikkien kanssa vietetään aikaa ja ulkoillessa on aktiviteetteja niitä kaipaavalle. 

Lemmikin sairaustapauksissa Lomafarmi ottaa yhteyttä omistajaan tai jos omistajaan ei saada yhteyttä, omistajan nimeämään varahenkilöön. 

Lomafarmi vie aina sairastuneen tai loukkaantuneen lemmikin Askolan eläinlääkärille, sen ollessa kiinni, päivystävälle eläinlääkärille Porvooseen tai tarpeen tullen eläinsairaalaan. Lomafarmi ei ole vastuussa tästä aiheutuneista kustannuksista. 

Jos hoitohenkilökunnalla on tuottamus hoidettavalle tai hoidettavan aiheuttamaan omaisuus- tai henkilövahinkoon, niin näitä tilanteita varten hoitolaitoksella on voimassa toiminnan vastuuvakuutus. 

Lomafarmi ei vastaa mahdollisista tartunnoista 

Lomafarmi ei ota vastaan aggressiivisia lemmikkejä. 

Lemmikin omistajan vastuulle kuuluu: 
Omistaja antaa oikeat yhteystiedot ja varahenkilön yhteystiedot. Omistajan vastuulle kuuluu eläimen vakuuttaminen. Hoitolaitos ei vakuuta eläinasukkeja. Suosittelemme pitämään voimassa eläimen hoitokulu- ja vastuuvakuutuksen. 

Jos kumpaakaan henkilöä ei saada kiinni ja lemmikillä ei ole vakuutusta, lemmikki viedään eläinlääkäriin ja omistaja kustantaa kaikki siitä aiheutuneet kulut, sekä mahdolliset tulevat lisäkulut / välilliset kulut. 

Jos varausta ei ole peruttu 5 vrk ennen lomajakson alkamista, omistaja maksaa 50 % hoidon hinnasta seuraavaan viikkoon asti (7 vrk), mikäli lomajakso on kauemmin, maksua ei enää peritä. Maksun voi myös siirtää myöhemmin toteutuvalle lomajaksolle. Vuorokauden ( 24h) menevästä hoitoajasta perimme päivähoitomaksun. Lemmikin tuonti ja haku tulee olla hoitolan aukioloaikana (8:00-20:00), jos lemmikki haetaan tai tuodaan aukioloaikojen ulkopuolella perimme siitä 50€.

Maksun voi suorittaa maksukortilla tai käteisellä saapuessa Lomafarmille. Omistajan halutessa lisäpalveluja, hän suorittaa maksun etukäteen Lomafarmille. Jos lemmikki joudutaan viemään lääkärille tai eläinsairaalaan, eläinlääkäri laskuttaa suoraan omistajaa. 

Omistaja tuo kuiva- ja / tai märkäruoan Lomafarmille. Lisämaksua vastaan Lomafarmi tarjoaa ruoan. 

Omistaja esittää voimassa olevan rokotustodistuksen, joka on Eviran ohjeiden mukainen. 

Mikäli omistaja ei nouda lemmikkiään sovittuna kellonaikana, 2 tuntia tämän jälkeen veloitetaan yhden vuorokauden lisämaksu, jonka omistaja maksaa saavuttuaan. 

Mikäli omistaja ei nouda lemmikkiään kahden vuorokauden kuluttua sovitun lomajakson päätyttyä, Lomafarmilla on oikeus toimittaa lemmikki löytöeläintaloon. Omistaja kustantaa tällöin kaikki kustannukset mitä siitä aiheutuu. Kahden vuorokauden ylityksestä peritään vrk kaksinkertaisena. 

Emme ota pääsääntöisesti hoitoon juoksussa olevaa narttu koiraa. Tietyin perustein voimme kuitenkin sopia hoitoon otosta. Asiakkaan tulee aina ilmoittaa etukäteen hoitolalle mahdollisista alkavista juoksuista hoitojakson aikana. Tällä takaamme laadukkaan/ rauhallisen hoidon kaikille hoidettaville asukeille. Hoitolalla on oikeus perua hoidon aloitus, jos omistaja ei noudata varausehtoja .

Omistaja ei tuo Lomafarmille aggressiivisesti käyttäytyvää lemmikkiä. Omistaja vastaa myös lemmikkinsä aiheuttamista kuluista, jotka aiheutuvat aggressiivisesta käytöksestä toisia lemmikkejä kohtaan tai henkilökuntaa kohtaan, sekä vaurioista, jotka lemmikki aiheuttaa Lomafarmille. 

Jos omistaja epäilee lemmikin olevan sairas tai että lemmikillä on loisia, hän ei tuo lemmikkiä hoitolaan. Kyseessä voi olla tarttuva tauti, jolloin hän vastaa kaikista siitä aiheutuvista kustannuksista. Mirri & Murri Lomafarmilla on tällöin oikeus keskeyttää lemmikin hoitojakso. Omistaja kustantaa matkakustannukset lääkäriin, lääkärikulut ja hoitokulut, sekä hoitolan siivouskulut. Asiakas maksaa varatun hoidon kokonaisuudessaan, hoidon peruuntuessa yllä olevista syistä. Jos lemmikin omistaja tuo hoitoon tarttuvaa tautia sairastavan lemmikin,  tulee hänen korvata hoitolalle koituvat ansionmenetykset sekä myös muille lemmikeille siitä aiheutuneet vahinkokulut ja korvaukset. 

Omistajan tulee varmistaa, että koiran panta ja hihna ovat kunnossa. Pannan tulee olla kiristettävissä tai riittävän tiukka ettei koira pääse siitä itse irti. Hihna ei saa olla huonokuntoinen. Koira on vieraassa paikassa ja voi käyttäytyä toisin kuin kotona. Omistajan tulee hankkia karkausherkälle koiralle valjaat tai kiristyspanta ennen Lomafarmille hoitoon tuloa, jos niitä ei ole.

Mahdolliset huomautukset on tehtävä kahden vuorokauden kuluessa lomajakson päättymisestä ja ne on tehtävä kirjallisena. 

Omistaja hyväksyy nämä ehdot vahvistaessaan varauksen sähköpostilla ja kuittaa ehdot allekirjoitettuaan hoitosopimuksen. 

KYSY LISÄÄ >>